9.11.2012

White cupcakes

Kohta glögikausi avautuu ja ajattelin että valkoisen glögin kanssa sopisivat ihanasti valkoiset talviset kuppikakut.
Minulle sopisi hyvin kuppikakkujen leipominen ja koristelu, koska ovat esteettisesti kauniita. Kuppikakkuja on syöty Yhdysvalloissa jo 1800-luvun alusta alkaen. Kuppikakun valmistuksessa rasva ja sokeri vatkataan ensin vaahdoksi kuivakakkutaikinoiden tapaan, ja muut ainesosat lisätään sitten vaahdon joukkoon. Kuppikakkuun voi käyttää esim. siemeniä, pähkinöitä, suklaata, makeisia jne. Kuppikakut paistetaan uunissa pienissä vuoissa ja koristellaan ennen tarjoilua esim tuorejuustosta, voista ja tomusokerista tehdyllä kuorrutteella. Kuppikakku eroaa muffinista valmistustavalataan ja makeudeltaan sekä siihen kuuluu kuorrutus. Nimi on peruja varhaisten kuppikakkujen keraamisista paistovuoista ja että Yhdysvalloissa käytettiin (ja käytetään yhä) mittayksikkönä kuppia. Iso-Britanniassa leivonnainen tunnetaan nimellä fairy cake (suom. Keijukakku) ja Australiassa nimellä patty cake. Tv-sarjassa Sex and the City:sta kuppikakut tulivat tutuksi monelle ihanasta kuppikakkuleipomosta Magnolia Bakery:sta. Olen kerännyt teille tähän vähän koristeluideoita glögikaudelle. USA:ssa vietetään kansallista kuppikakku päivää 15 joulukuuta joten leivonnainen sopii loistavasti joulunalusaikaan.

Soon the season will be open with glögg (mulled wine), I usually prefer white glögg. Not familiar with glögg?It’s wine, simmered with ingredients like cinnamon, allspice and cloves until the air smells as warm and inviting as the holidays.I think glögg and white cupcakes would be just perfect. We meet family and friends over a cup of glögg at the holidays.

Cupcakes has their origin in the USA and has been baked sine 1796. In previous centuries, before muffin tins were widely available, the cakes were often baked in individual pottery cups, or molds and took their name from the cups they were baked in. This is the use of the name that has remained, and the name of "cupcake" is now given to any small cake that is about the size of a teacup. The name "fairy cake" is a fanciful description of its size, which would be appropriate for a party of diminutive fairies to share. While English fairy cakes vary in size more than American cupcakes, they are traditionally smaller and are rarely topped with elaborate icing.
The other kind of "cup cake" referred to a cake whose ingredients were measured by volume, using a standard-sized cup, instead of being weighed. Recipes whose ingredients were measured using a standard-sized cup could also be baked in cups; however, they were more commonly baked in tins as layers or loaves. From Sex and The City many get to know cupcakes from this cupcake shop Magnolia Bakery.I have collected some cupcake ideas for the holidays. The National Cupcake Day is 15th of December as well so enjoy baking!



Here is the cupcake to share with Santa by the fireplace? 
 (Country Living)
(Bakers Royale) 

(The Cake Decorating Company)
(Braniac)





 (www.callmecupcake.se)
 Aivan ihanat nämä tarjoilulautaset kuppikakuille. Tuovat yksittäisen kuppikakun paremmin esiin ja tekevät esillepanosta erittäin kauniin.

I found these charming Cupcake Stands, gives your cupcakes the spotlight they deserve with these ceramic pedestals.

  
(Farmhouse Wares)